Tietoa meista
Mikä Iso Tila?
Iso Tila on avoin tila ihmisten kohtaamista, järjestäytymistä, erilaisia tapahtumia sekä yhteisömme vahvistamista varten. Iso Tila on osa pääkaupunkiseudun antiautoritäärisen liikkeen jatkumoa ja tulevaisuutta. Luomalla fyysisen tilan haluamme edistää eri ruohonjuuritason poliittisten toimijoiden verkostoitumista ja toiminnan järjestämisen mahdollisuuksia sekä luoda tilaa antiautoritääriselle ja epäkaupalliselle toiminnalle Helsingissä. Tilassa voi järjestää esimerkiksi kursseja, tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia sekä ohjattua ja omatoimista kulttuurillista ja liikunnallista harrastustoimintaa.
Helsingissä jo olevat tilat ovat meille tärkeitä, mutta haluamme mahdollistaa entistä enemmän tilaa avoimelle toiminnalle ja järjestäytymiselle.
Iso Tila on yhteisöltä yhteisölle, eli toimimme vapaaehtoisvoimin ja luomme tilasta oman näköisemme!
Tavoitteemme
Tavoitteenamme on luoda uusia mahdollisuuksia luova tila, joka edistää ja mahdollistaa kestävää ja ekologisiin periaatteisiin perustuvaa kulttuuritoimintaa, matalan kynnyksen oppimista, ja luo erilaisia harrastamisen mahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla. Haluamme vahvistaa itseorganisoitumisen kulttuuria, suoraa demokratiaa, sekä yhteisöllisyyttä.
Periaatteemme
Periaatteisiimme kuuluu kaikenlaisen syrjinnän ja rasismin vastustaminen, ekologisuus, yhteisöllisyys ja antipatriarkaalisuus. Tilassa ei hyväksytä sukupuolten moninaisuuteen, ihonväriin, liikuntakykyyn, seksuaaliseen suuntautumiseen, tai ikään kohdistuvaa syrjintää. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita tehdäksemme tilasta avoimen eri lähtökohdista, taustoista ja tilanteista tuleville ihmisille. Tärkeitä turvallisemman tilan periaatteita meille ovat avoimuus ja ennakkoluulottomuus, kannustavuus, tilan antaminen, osallistaminen, toisten rajojen kunnioitus sekä oikeus oman identiteetin itsemäärittelyyn.
Haluamme aktiivisesti luoda ilmapiiriä joka on arvojemme mukainen; opastamme ja koulutamme itseämme ja tilan käyttäjiä näihin periaatteisiin, kuten myös itseorganisoitumiseen sekä demokraattiseen päätöksentekoon. Pyrimme tekemään tilasta mahdollisimman saavutettavan.
Miten voit liittyä mukaan?
Toivotamme tilaan tervetulleeksi mukaan erilaisia ryhmiä ja henkilöitä, jotka jakavat periaatteemme. Tällä hetkellä tilassa kanssamme toimii autonominen ja epäkaupallinen liikuntatila Meidän Sali.
Tarkoituksenamme on edistää ruohonjuuritason antiautoritääristä järjestäytymistä, joten puoluepoliittisten järjestöjen ei ole mahdollista vuokrata tai lainata tiloja käyttöönsä.
Jos sinulla tai ryhmälläsi on tarpeita tai ideoita, mitä voisitte tilalta haluta, ota meihin rohkeasti yhteyttä!